VÄHÄN ERILAISEMPI LAUANTAI-ILTA

Tossa muutama viikko sitten mä käskin Miikkaa osallistumaan yhteen arvontaan mihin olin itse jo osallistunut. No siinähän kävi niin, että Miikka voitti! Palkintona oli paikat kahdelle The tableissa, Amarillossa. The tableissa (tää sana muuten kuulostaa hirveen järkevältä suomenkielisessä tekstissä) ideana on, että tuntemattomat ihmiset istuvat iltaa yhdessä!

Pöydässä on 8 paikkaa, ja voit ottaa kavereitakin mukaan jos haluat. Mutta ideana on se, että tutustuttaisiin uusiin ihmisiin. Huippu idea meille suomalaisille, vai mitä? ;-) En halua paljastaa teille liikaa meidän illasta, mutta voin sanoa, että iltaan sisältyi hyvää ruokaa, herkullisia juomia ja hieman erilaista ohjelmaa. Mieleenpainuva ilta siis! 

MICROBLADING - ENNEN JA JÄLKEEN

Tiesittekö, että nainen käyttää keskimäärin vuodessa noin 23 tuntia kulmien laittamiseen? Eli vuodessa lähes yksi kokonainen vuorokausi kuluu pelkkien kulmien nyppimiseen ja meikkaamiseen. Hullua, vai mitä? Mä ainaki keksisin paljon järkevämpää tekemistä sille yhdelle vuorokaudelle :-D 

Mä sain upeen mahdollisuuden päästä laittamaan microblading kulmat Diamond Clinicille! Taitava Sonja loihti mulle upeet kulmat parissa tunnissa, ja sen käynnin jälkeen en oo aamuisin laittanu mun kulmia millään tavalla. Kuinka kätevää! No mikä sitten on microblading? Se on siis kulmamuotoilua joka mahdollistaa asiakkaalle kauniit, persoonalliset ja luonnolliset kulmat. Toimenpiteen aikana pigmenttiä laitetaan ihon pintakerrokseen, ja pysyvyys on noin 8-14 kuukautta, riippuen ihotyypistä. Kulmista tehdään just sen muotoiset ja väriset kuin itse haluat, ja ne piirretään ja suunnitellaan huolellisesti ennen pigmentoinnin aloittamista. 

Diamond Clinic tarjoaa myös muita palveluja, esim. huultentäyttöä, sokerointia ja uutena tulokkaana FIRE & ICE kasvohoitoja. Henkilökunta Diamond Clinicillä on ammattitaitoista ja osaavaa, enkä vois olla tyytyväisempi mun kulmien lopputulokseen! Parin viikon päästä oon menossa vielä kulmien vahvistukseen, jossa kulmat saa vielä lopullisen värinsä ja muotonsa! 

Sonjan upeita tekeleitä voi ihailla instagramissa täällä @diamondclinicvaasa !


Mulla on teille pieni ylläri, sillä mun blogin lukijat saa koodilla "microbladinglokakuu" Diamond Clinicillä microblading kulmista -15% alennusta! Tarjous on voimassa koko lokakuun ajan. Helpoiten ajan voitte varata täältä

Yhteistyössä Diamond Clinic Vaasa

LIFE LOOKS BETTER UNDERWATER

Tässä muutamia upeita kuvia meidän vierailusta Sealife merimaailmassa. Kuten moni teistä ehkä tietääkin, rakastan vettä ja mua kiinnostaa ja kiehtoo merenalainen elämä ihan suunnattomasti. Upee paikka.. kävelin suu auki lähes koko akvaariomaailman läpi (50 akvaariota!) Oma lemppari tietysti Nemo, mutta kyllähän ne oman pään yläpuolella uiskentelevat hait oli uskomattomia. 

Täältä pääset tsekkaamaan lippuja ja infoa esim. Kalojen yöstä, joka järjestetään Linnanmäen valokarnevaalien aikaan. Sealife on käymisen arvoinen paikka!
Yhteistyössä Merimaailma Sealife

KOLMEN RUOKALAJIN ILLALLINEN

Ootteko koskaan kuullu Vaasassa järjestettävistä Ikkuna-festivaaleista? Ne järjestetään kerran vuoteen aina näin syyskuun aikoihin. Ikkuna-festivaaleilla pääsee testailemaan herkullisia menuita ja annoksia edullisin hinnoin, lähes kaikissa Vaasan ravintoloissa. Me päätettiin mennä testaamaan Kaffehuset Augustin herkullista menuuta, eikä jouduttu pettymään. Alkuruoaksi oli suussa sukavaa vuohenjuustoa, pääruoaksi härän ulkofilepihviä ja jälkkärinä oli mun lempparia, tyrnipannacottaa! Kolmen ruokalajin illallinen viinilasillisen kera maksoi 30 euroa, ei ollenkaan paha hinta, eihän? Kävittekö te Ikkuna-festivaaleilla? Jos ette, älkää jättäkö ensi vuonna väliin!


VIIKONLOPPU LÅNGVIKIN KYLPYLÄHOTELLISSA

Lähdettiin Miikan kanssa viettämään meidän vuosipäivää Långvikin kylpylähotelliin. Långvik oli täydellinen paikka rentoutumiselle, akkujen lataamiselle ja kahdenkeskiselle ajalle ♥ 
Långvik ei ollu meille entuudestaan tuttu, joten odotettiin viikonloppua innolla! Långvik sijaitsee Kirkkonummella, joten ajomatkaa meillä oli sen reilu 400 km, mutta hyvässä seurassa ja hyvällä autolla se sujui tosi nopeeta. 
Me yövyttiin Långvikissä 2 yötä, ja sinä aikana vietettiin spaosastolla tuntikausia. Spaosasto on Långvikin sydän, ehdottomasti. Mun ehdottomat lempparit oli erikoissaunat ja erikoissuihkut. Kun istahdin infrapunasaunan lauteille ja näin että saunan telkkarista tuli sattumalta mun lempielokuva, aloin ääneen nauramaan. Tää viikonloppu oli niiiiin tehty meille! Ja hei, kuka vois kieltäytyä lasillisesta skumppaa porealtaan kuplissa, rakkaan kainalossa? 
Vaikka viikonlopulle osui vähän sateiset säät, me ei oikeestaan koko viikonlopun aikana poistuttu hotellista ollenkaan. Pelailtiin yhdessä biljardia ja curlingia, juotiin herkullisia drinksuja aulan baarissa ja nukuttiin päikkärit aamupalan jälkeen. 
Oon aina ollu sitä mieltä, että pienet yksityiskohdat tekee kokonaisuuden. Långvikissä esim. pukuhuoneosaston ihana lämmitetty lattia, kätevät rannekkeet joilla pääsi sekä huoneeseen että allasosastolle ja meitä huoneessa odottava VIP-yllätys jäi mieleen.


Kun lähdettiin ajamaan kohti kotia ja Vaasaa, Miikka otti mua kädestä kiinni ja sanoi, "Tää viikonloppu oli yks kivoimmista viikonlopuista mitä yhdessä ollaan koettu".  Samaa mieltä olin minäkin. Tänne me tullaan uudestaan 

Yhteistyössä: Långvik Congress Wellness Hotel