ELÄMÄÄ ja ENERGIAA

Aina ennen, kun joku kertoi yöpyvänsä omassa kotikaupungissaan hotellissa, olin hieman ihmeissäni. En ymmärtänyt mitä ideaa siinä oli. Kunnes itse pääsin sen kokemaan. Kun yövyt omassa kotikaupungissasi hotellissa, tuntuu oikeasti siltä, että olet lomalla jossain. Katsot kaupunkia ihan uusin silmin. Ennen mun uuden työn alkamista, päästiin Miikan kanssa yöpymään ja rentoutumaan Sokos Hotel Royal Vaasaan.

Me saatiin huone kahdeksannesta kerroksesta, ja vaikka ulkona pyryttikin lunta, oli maisemat upeat. Me yövyttiin Sokos Hotel Royalin yhdessä uudistetussa huoneessa, metsäteemaisessa sellaisessa. Huoneen tummanvihreät sävyt ja raikas sisustus olivat toimiva kombo. Lisäksi meitä odotti huoneessa herkkulautanen, joka meni aika vikkelästi parempiin suihin.


Katsottiin ensin Sportin peli tabletilta, jonka jälkeen suunnattiin ylimpään kerrokseen saunomaan ja uimaan. Me valitaan yleensä aina yöpymispaikaksi sellainen hotelli, jossa on uima-allas, jotta päästään pulahtamaan virkistävään veteen saunan jälkeen. Sokos Hotel Royalin uima-allas onkin sitten ihan omaa luokkaansa, ihan maisemienkin perusteella.


Rentouttavan saunan ja uimisen jälkeen pistettiin parempaa päälle ja lähdettiin alakerran ravintolaan Wazacaan syömään. Wazacan ruoat saa meiltä arvosanan 5/5. Mä söin suussa sulavia tacoja ja Miikka pihviannoksen (niinku aina :-D) Ruokailun kruunas Wazacan omat mansikka margaritat ♥ 

Mä voitin ihan sattumalta sisäänpääsyn Amarillon VIP-bileisiin, ja sinne jatkettiin ruokailun jälkeen. Sielä meitä odotti ilmaset juomat ja ruoat. Illan päätteeksi päästiin vaan kävellen hotellille, kuinka kätevää! Ei tarvinnut odotella taksia tai soitella kyytejä. 

Uni maistui hotellin puhtaissa ja pehmeissä lakanoissa. Miikka jäi vielä nukkumaan kun livahdin hiljaa aamu-uinnille yläkertaan. Masut kurnien suunnattiin yhdessä tien toiselle puolelle aamupalalle. Sokos Hotel Royalin aamupala pääsee helposti aamupalojen top 3:seen. Aamupala näytti just siltä miltä sen pitääkin Vaasassa näyttää. Kotijuustoa ja lakkahilloa sekä tyrnimehushotteja. Huippuhyvää!


Otettiin aamupalan jälkeen vielä pikku päikkärit. Rentouttavan "minireissun" jälkeen oli taas voimia aloittaa uusi viikko ja uusi työ. Eikä kotimatkakaan ollut päätä huimaava.. heh.. Kiitos Sokos Hotel Royal Vaasa, me tullaan ehdottomasti toistekin! 

Ei kommentteja: